Blogin synttäriarvonnassa arvottiin tavarapalkinnon lisäksi Triolasta kissa, jolta lupasimme aineistoa mitä täällä ei koskaan vielä ole nähty. Voittajaksi tuli Elli ja vaikka meillä on haastatteluja ollutkin niin koskaan se ei ole ollut
syvähaastattelu.
Pidemmittä puheitta, saanko esitellä : Elli Karamelli!
Esittele itsesi: Olen Elli, noin 4 ja 1/2 vuotias sininen kissanainen Helsingistä. Perheeseeni kuuluu lisäkseni 3 kissajäsentä, pari ihmistä ja meidän Granny, joka on meidän paras hoitaja ikinä. Mä olen tosi rakastava ja pusken tosi paljon. Oma aika on mulle tosi tärkeätä, tykkään olla itsekseni tosi paljon.
Mistä tulet: Niin, siitähän ei ole 100 % varmuutta, olen nimittäin löytökissa. Huhu kertoo, että biologiset sisarukseni ja mut löydettiin Vihdistä.
Kerro lapsuudestasi: Mulla on tosissaan kaksi biologista sisarusta. Alkujaan
mun nimi oli Moa, mutta se vaihtui samalla kun muutin mun loppuelämäni kotiin. Olen siis adoptoitu. Me asuttiin ensimmäiset viikot aina tonne 12 viikkoiseksi asti kotihoidossa. Äitiä meillä ei ollut ja isästäkään ei tiedetä mitään. Onneksi meillä oli tosi hyvä kotihoitaja, se sai meistä kasvatettua ammattikissat ja meidät kaikki kolme adoptoitiin hyviin koteihin.
Perhe, mitä se merkitsee sinulle: Varmaan ihan samaa kuin muillekin eli turvaa, yhdessäoloa, riitaa ja rakkautta. Me kuulutaan toisillemme.
Kenen kanssa olet läheisin: Uskokaan tai älkää, mutta se on toi mun broidini Nilsson. Se on siis todella ärsyttävä aina välillä kun sillä taitaa olla joku ylivilkkaustauti, mutta sitten kun se on iisisti niin me nukutaan tosi paljon yhdessä ja pestään toisiamme. Ihmisten kanssa ollaan myös ihan hyvää pataa, nyt kun mulle on tullut ikää niin olen oppinut tykkäämään vähän rapsutuksistakin.
Oletko aina tahtonut julkkikseksi: En. Silloin kotihoidossa se oli ihan selvää, että adoptioon vaaditaan julkisuutta ja silleen se koti löytyikin. Mä luulin, että se oli siinä mutta sitten tämä meidän täti-ihminen aloittikin pitämään kissablogia ja tässä sitä nyt ollaan.
Miltä tuntuu olla julkkis: On hyviä päiviä ja huonoja päiviä. Meidän perheessä noi pojat on sellaisia riehujia ja höpöilijöitä niin me tytöt saadaan olla yleensä aika rauhassa. Ihan hyvä, mä nimittäin en tykkää kamerasta ollenkaan ja mieluummin hyppisin sulan perässä nekin hetket.
Elämäsi ilonhetkiä: Ruokailut, mutta ihan samalle viivalle tulee vieraat. Mä rakastan, kun ovikello soi ja meille tulee vieraita! Vieraat on ihania, mä pääsen puskemaan ja muo rapsutetaan. Elämän herkkuketkiä, molemmat ;)
Huonoja tapoja: Äidittä kasvaminen on jättänyt mulle ison tarpeen lutkuttaa ja välillä noin ihmiset kieltää sen. Onneksi ei aina. Muuten olen kyllä ihan peruspositiivinen kissanainen.
Tulevaisuuden suunitelmia: Lähinnä toivoisin tulevaisuuteen vähemmän kameraa, mutta se toive tuskin tulee tapahtumaan. Urheilua tahtoisin lisätä, lempilajini on sulan perässä hyppiminen ja siinä tahdon kehittyä vielä paljon.
Elämäsi onnenpotku: No sen on oltava kyllä meidän sisarusten löytyminen ja pääseminen hoitoon. Olen miettinyt miten mun elämä olisi muuten mennyt, jos nyt olisin hengissä edes pysynyt. Mä tulin sukukypsäksi tosi nuorena, 4 kk vanhana ja mulla olisi varmaan heti tullut jo pentuja vaikka itsekin olin lapsi. Niitä olisi sitten varmaan kertynyt vuosittain lisää ja lisää. Olisin varmaan kuollut aika nuorena.
Lopuksi paljasta itsestäsi yksi salaisuus lukijoillemme: Mä juttelen omille ihmisille pienin kujerruksin aina välillä. Se on täti-ihmisen mielestä tosi söpöä ja se alkaa kimittämään mulle ihanuuksia ihastuksissaan.
