perjantai 22. tammikuuta 2021

On ne vaan oikeasti kätevät, ne lemmikkirattaat

"No viime talvi oli niin lumeton, että ei vaihdeta talvirenkaita."

21.1.2021. Klo 12:00.
Siinä sitten Börjen kontrolliaika Felinassa ja lunta niin, että taju lähtee. Ja ne kesärenkaat.
Oli siis aika kaivaa lemmikkirattaat kaapista esiin.


Börje odottamassa laskun valmistumista.


Edellisenä päivänä oli muuten ihana auringonpaiste ja tiet aurattuja. 
Tänään ei. 

Siellä on koko päivän satanut töhnää ihan kunnolla ja hiki päässä Täti-ihminen sitten välillä veti rattaita tai aurasi niillä tietä. Sykkeet näyttää käyneen 120 kiepeillä jossain vaiheessa.


Börje poseeraa klinikan edessä.
Mutta ei se mitään. 

Tässä säässä parkkipaikan löytäminen lumikasojen keskeltä olisi ollut aika mahdotonta. Katselin tienvarsia sillä silmällä. Börje ei juurikaan stressannut toisin kuin yleensä autossa. Tämä oli muuten aikamoinen yllätys. Ja jos nyt ei tota lunta ota huomioon niin olihan ne älyttömän kätevät. Siis todella kätevät. 


Täti-ihminen kuvaa Felinaa toimistonsa ikkunasta odotellessaan Teijan soittoa, että Böön voi hakea.

Kaikki nolotus ja häpeä on nyt muisto vaan. Jatkossa tulen käyttämään noita rattaita yhden kissan lääkärireissuilla 100 % varmuudella. 

Börje Kampin terminaalissa odottamassa bussia.

Börje tarkistamassa, että varmasti odotellaan oikeaa bussia.

Ja kaikista parasta on se,  että sakka on saatu ruokavaliolla pois ja rakko on toipunut, vihdoinkin. 

17 kommenttia:

  1. Jee, hyviä uutisia lääkäriltä! Ylätassut sille! Ja mitä matkustamiseen tulee, niin kärryistä on kiva katella maailmaa, ou jeah.
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sakaton rakko on ihan parasta *ylätassyt*

      Ja kärryt. Niissä voi olla piilossa tai katsella, jos tahtoo. Eikä ne keiku silleen kauheesti niinkun kopat. t. Börje

      Poista
  2. Ai kun ihania uutisia, eläköön terve rakko! ♥
    Bömbeli julkisilla, kyllä jos samaan bussiin osuisin, niin aikamoinen lässytys siellä kuuluisi. En sitten tiedä, lisäksikö se Börjen matkustusmukavuutta.
    Onpa hieno näkymä toimistosta! Ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve rakko, rakastetaan sitä ihan hulluna ❤️
      Böö oli kyllä tosi reipas kärryissään, että ei se lässytys varmaan ainakaan matkustusmukavuutta huonotaisi ;)

      Meidän toimisto näkymineen on niin magee: sisätilat on todella viihtyistä ja sitten tosissaan noiden ikkunan takainen maailma. Ruoholahden villat eli noi puutalot, taustalla näkyy baana ja kesällä vilkuttelin Felinan edustalta duunikavereille, kun mentiin 4 kissan voimin vuositarkistukseen. Koska se näky ;)

      Poista
  3. Herra matkustaa komeasti! Lienee vastaantulijoilla kademieli.

    Börjelle ja täti-ihmiselle onnittelut terveen papereista ja sakattomuudesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kun toi on vähän tollainen soprttimalli, edestä yhdessä renkaalla. Just sopiva meidän Matzolle ;)

      Kiitos toivotuksista! inha tuo Böön spissan sakkautumisvaiva niin hurjan iso helpotus toi on. Aina sakan kanssa olisi taas vaara kiville ja se olisi sitten taas se ihan kauheaa.

      Poista
  4. Rattaat ovat kyllä niin kätevät Börjen matkoilla. Me taas mietitään pitäisikö myydä rattaat, kun niillä ei ole ollut enää pariin vuoteen käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mehän kanssa myyntiin edelliset rattaat, kun niitä ei käytetty mutta nyt olen kyllä tosi tyytyväinen, että sain nämä uudet. En usko, että muuten vaan niitä käytän, mutta näihin tohtorilla käymisiin ne on kyllä aivan ehdottomat.

      Poista
  5. Jesh, Börje! Paljon terveitä päiviä sulle ja kamuilles. Joo.

    VastaaPoista
  6. Pusut terveelle matkailija-Börjelle 😘
    Tuossahan tuli kivasti raitista ilmaa molemmille plus ihmiselle mukava päivälenkki 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusut toimitettu eteenpäin, jotain satatuhatta pusua annoin ❤️

      Ilma oli kyllä joo sen verran haastava, että urheilusuorituksesta meni ja se n hyvä se :D

      Poista
  7. Jes, hyvä Börje! Sekä matkustuksen puolesta että pissiasioissa.

    Ja Täti-ihmiselle voimaa Felinan laskun kanssa. En uskalla ajattella paljonko se oli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanat ❤️
      Lasku oli tällä kertaa naurettavan pieni: maksoin 153 euroa ja vakuutus 431 euroa ;)

      Poista
  8. Noi on kyllä tosi hienot kärryt! Jännä kyllä tuo nolotuksen ja häpeän tunne, mistäköhän se kumpuaa.. kun itsekin olen ajatellut, että hankkisin nuo rattaat, mutta sitten toisaalta, etten välttämättä kehtaisi kissoja työnnellä ulkona. Mikäköhän siinä on. Nyt kun on kärräillyt vauvaa ympäriinsä, niin ei kai ne kissat yhtään sen kummoisempia kärrättäviä olisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kun just toi ! Järki sanoo: kannat muutaman kilometrin 6 kilosta kissaa tuskissa, kissa heiluu kopassa ja kellään ei ole kivaa. Tai sitten käytät rattaita ja mikään edellä olevasta ei päde. Ja mitä väliä mitä kukaan mitään ajattelee, muutenkaan niistä välitä ?
      Mä onneksi alan pääsemään tosta häpeästäni yli, ehkä ;)

      Poista
  9. Hei! Onpas mielenkiintoista tuo sakka-asia. Kissallani on sakkaa ollut useamman vuoden ja veden lisääminen ruokaan on ollut ohjeistuksena ja siten sakka onkin vähentynyt. Millaisia oireita tästä sakasta oli Börjelle?

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)