torstai 8. elokuuta 2019

Hyvää kansaivälistä kissojenpäivää !

Vaikka meillä Suomessa ei kissojen arvostus ole korkealla niin kyllä Suomesta voi jotain positiivistakin sanoa.

  • Meillä puhutaan paljon enemmän valjastelusta ja sitä myöten valjastellaankin enemmän kuin monessa muussa maassa. Mm. Englanti on edelleen takapajula: kissojen vapaana liikkuminen on siellä itseisarvo.   Ja kyllähän meillä rakennellaan kissatarhojakin :)

  • Suomessa löytökissat ei käsittääkseni joudu piikille vain siksi, että ei ole tilaa tai hoitajia. Esim. USA.ssa on lukematon määrä eläinsuojelukeskuksia, joissa lopetetaan  kaikki "epäsopivat" pennuista lähtien. Syynä kuulemma resulssipula. Onneksi sielä löytyy myös paljon No-Kill eläinsuojelukeskuksia.

  • Suomessa on saatu eläinsuojelulakiin  kissojen luovutusikä 12 viikkoa. USA:ssa luovutus on eläinsuojelukeskuksissakin 8 viikkoisena. Itse tätä olen täällä blogissakin tuohtuneena ihmeteellyt vuosia sitten, mutta siihenkin löytyy syy. Pentuja pelastava Kitten Lady on kertonut, että pelastettavia pentuja kuolisi valtavia määriä, jos kaikki pennut pidettäisiin 12 viikoisiksi asti. Kun siellä suunnalla se lopetusvimma löytöeläimille eläinsuojelukeskuksissakin.

Ja sitten taas häpeämätöntä mainostusta yhteistyöstä  mm. Zooplussan kanssa. 

Noista vasemalla, ylälaidassa olevista linkeistä kun livahtaa tekemään ostoksia niin samalla tulee auttaneeksi kodittomia kissoja. Nimittäin: kaikki komikat, mitä täti-ihminen nettoaa, lähtevät lyhentämättöminä eteenpäin jollekin eläinsuojeluhdistykselle.



Jotain ongelmia noiden linkkien kanssa on ihmisillä ollut eli kovasti arvostettaisiin jos jaksaisitten koitella eri selaimella toimimista, jos ei heti onnistu.




 



9 kommenttia:

  1. Nytkö se kissapäivä on? Äh taas eksyksissä. No, onnittelut ja voimatoivotukset meille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän voisin sanoa, että vahingossa itsekin sen bongasin :D

      Poista

  2. Hyvää kissojen päivää sinnekin ja hyvällä asialla olet! Kauheaa, kun järkyttää tuo kissojen kohtelu ja arvostuksen puute.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kovaa vauhtia tulossa tällainen valistajamummo, toistaseksi vielä paasaan täällä blogissa, mutta voisin lähteä jossain vaiheessa ovelta ovelle paasaamaan kanssa ;D

      Mä sain fb:n puolella seuraavan kommentin:
      "nyt on ihmiset aivan pihalla. Kissa ei kuulu valjaisiin, ei häkkiin, ei vaunuihin eikä ihmisille, jotka on noin totaalisesti vieraantunut kaikesta. Kissa on eläin mikä saalistaa ruokansa. Enpä ole tyhmempää kuullut! Toivottavasti en vain ymmärtänyt sarkasmia"

      Tunnen kommentin kirjoittajan, hän on muo vähän nuorempi ja kuvaa 100 % sitä ajatusmaailmaa, mikä niin monella Suomessa on.

      Poista
    2. Voi ei. Meinasin kirjoittaa tähän paljonkin, mutta jätän nyt sanomatta, koska menee verenpaineen puolelle.

      Poista
    3. Kuin myös. Sain koottua itseni ja vastattua suurinpiirtein asiallisesti. Ehkä.

      Poista
  3. Ihan kamalia nuo USAn käytännöt... :( Testasin noita linkkejä ja Chromella ei näy, mutta Mozillalla näkyy. Jännä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, USAssa meno on aika armotonta.

      Mä oon niin kyllästynyt bloggeriin, koska se vaan ei toimi enää kunnolla. Onneksi edes jossain selaimella pääsit linkkeihin - argh.

      Poista
  4. Thanks for sharing such type of informative post. I really like it. It will be very helpful for me. Thanks for sharing such insights. Great work. Much appreciated. eSIM USA

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)