torstai 6. syyskuuta 2018

Börje special

Katsokaa, keneen törmäsin vanhoja kuvia katsellessani : pikkuruiseen Matzoon!

Börje on meille erityisen tärkeä siksi, että Böö on meidän ensimmäinen kissa. 

Vuonna 2011, kun olin saanut varmuuden kissa-allergian katoamisesta, kyselin FB:ssä kissanpentuja. (Kuulostaa muuten kamalalta, mutta kyselin vaan ystäviltä niitä. Ei mitään Apula-menoa ) Nyt jo edesmennyt ystäväni vastasi heti, hänen työnantajansa kissalla oli pennut ja niistä yksi vielä vaikka kotia. Se oli Böö.

Ja miten ihana kissa Böö onkaan. 

Börje on lempeä ja hellä, ihan kaikille. Ihmisille ja kissakavereille. 
Tai no, Ellille se esittää välillä olevansa varsinainen siitoskissa, vaikka leikattu onkin. Tämä omininaisuus herättää vähän pahennusta ja järkytystä meissä ihmisissä. Jestas, sehän on Börje.


Börje on täynnä rakkautta, nykyään myös täti-ihmiselle. 


Börjen Matzo-kohtaukset on maailman hassuimpia. Ehkä siksi, että Matzoilu ei tavallaan sovi Börjen luonteeseen, mutta on ehdottomasti täyttä Börjeä.


Börje on kova juttelemaan. Tai määräilemään. Jos ei ole illalla raksut tullut ajallaan tai etuajassa, herralla riittää sanottavaa. Juttelu ei tosin jää siihen, muutekin me jutellaan aikalailla, milloin mistäkin.


Täti-ihminen kutsuu Börjeä lempeäksi jättiläiseksi. Kissan on ruumiinrakenteeltakin kookas ja painoa on vähän päälle 6 kg. Siinä on kyllä pläskiäkin mukana, mutta kun raksut on herrasta niin hyviä. 

Terveyshommista sen verran, että hammaskivien poisto on tiedossa tammikuun lopussa ja samalla tsekataan pissi.  Ja eläinlääkärilläkin Böö on ihanan kiltti.  Helppo ja vähän hassu potilas.


Ps.Voihan taivas noita taustoja kuvissa. Onneksi jotain kehitystä on tapahtunut !







20 kommenttia:

  1. Börje on ylisöpö kuvissa! Onhan hän toki komea yhä edelleen ❤️

    VastaaPoista
  2. Hän on niiiiiiin piäääni! Pikkupikkupikkusöpö Böö!

    VastaaPoista
  3. Miten pienen pieni pikkirriikkinen Börre-Böö<3 Böö on toki ollut kaunismuotoinen jo juniorinakin, mutta en missään nimessä halua jättää mainitsematta, kuinka upea Hänen Matzoutensa nyky-Böö on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matzot keski-ikäiset miehet tykkää kovasti kehuista, Börje käski sanomaan ;D

      Poista
  4. ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
    ♥ Pikku-Matzo ♥
    ♥ Sydän sulaa ♥
    ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
  5. On se ollut pieni ja sievä. <3 Ja tosiaan niin upea nykyisessä muodossaankin!

    Naurattaa kommentti kuvien taustoista. :D Vaikka kuinka sanotaan, että kissat ne on tärkeimpiä ja taustalla ei mitään väliä, niin kyllä sitä aina nykyään tulee katsottua, että ei ihan hirveän tavaratäysi tausta olisi. Vaikka onhan sitä kiva nähdä, millaiset talouspaperitelineet muilla on ja millaisissa kupeissa säilytellään kyniä ja millaista pikkukamaa löytyy kenenkin pöydältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Börje ❤️

      MÄ en voi tajuta, miten mä EN OLE VOINUT SIIRTÄÄ noista yhtäkään tavaraa vähän sivuun. Varsinkin TOTA HAMMASTIKKUA vikassa kuvassa :D !!!!!!

      Onneksi nykyään sentään vähän tajuaa, edes vähän !

      Poista
  6. Börje on ihana oli sitten pieni tai iso❤

    VastaaPoista
  7. Voi miten söpö pieni Böö täällä olikaan ♥ mulla kasvaa pentukuume :--(((

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sä saat jossain vaiheessa siihen lääkettä, mutta onhan tää vähän kiduttamista :D

      Poista
  8. Söpö pienenä ja söpö edelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina spöp, ollaan kyl aivan samaa meitlä mieltä ❤️

      Poista
  9. Voi eiii mikä söpöläinen ja on edelleen ❤ en pärjää kissanpentukuville, lisää vaan kissakuumetta huolestuttavaan suuntaan entisestään. Oli sit vanhoja tai uusia kuvia siis 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Börje ❤️

      Mulla herää kamala kaipuu noihin aikoihin. Olisi niin ihana nähdä taas Böö pikkuruisena höpsöttelemässä. Onneksi on sentään kuvat ;).

      Ja sori pentukuvilla kiusaaminen ;D

      Poista
  10. Ihana pieni Böö! ♥ Onneksi on pentu kotona, muuten näiden kuvien katselu olisi ollut hyvinhyvinHYVIN vaarallista! Miten tuo 7 vuotta hurahtaakaan, ihan uskomatonta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla joku aikakone, jolla pääsisi piipahtamaan toivomassaan ajankohdassa. Mä nimittäin kävisin siivoamassa noi roinat pois kuvista :D

      Pennut ♥

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)