sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Kattien loma

Sillä välin kun täti-ihminen ihmetteli Afrikan menoa, kissat lomaili kotona. Siis oikeasti, lomaili.

ÖödeVarvás, loistava bukee.


Edesmenneen Niiskun palvelija, serkkuni Teemu hyppäsi Onnibussiin ja matkasi meille asumaan matkan ajaksi. Arvatkaa kuinka ihanaa oli, kun tiesi matkalla ollessa kissojen saavan parasta mahdollista hoivaa, Teemu on nimittäin aikamoinen kissakuiskaaja.

Yleensä täti-ihmisen ollessa poissa, kissit nirsoilee ruuan kanssa. Täti-ihimisen luottohoitaja oma äiti yleensä ravaa kaupassa jotain 10 kertaa päivässä ostamassa taas jotain uutta lihaa, joka kelpaisi. Ei yleensä kelpaa.

Noh. Nytpä maistui. Todella hyvin. Ihan kaikki.


Ohjelmatkin valittiin kissojen toiveiden mukaan...

Lisäksi kissat saivat leikitystä, silitystä ja huomioita.

Teemu is the best! 

Kun kävelin ovesta sisään matkan jälkeen, kissat eivät antaneet sitä  tavanomaista tervehdystä: "sähän jätit meidät, me ei susta just nyt sit väitetä". Nyt ne tuli moikkaamaan samalla lailla, kun olisin tullut duunista.
                                NE EIVÄT TAJUNNEET, ETTÄ OLIN POISSA VIIKON! 


Kerrossängyssä Nisun tahdosta. 
Tunnustan, ego romahti. Mutta parasta kissoille, ehdottomasti.

Bonuksena kissanhoitaja hoiti täti-ihmisen kämpän kuosiin: maalasi seinää, laittoi makkarin lampun kattoon  ja pesi terassin!!!! Ja keittiön ikkunat !!!!!  Kiitos Teemu, sä vaan oot paras ♥


24 kommenttia:

  1. Ihan paras varapalvelija, tosiaan! :)

    VastaaPoista
  2. Siellä on nelikolla selvästi ollut todella mieluisa hoitaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan olla vieläkin vähän mustasukkainen teemun suosiosta ;)

      Poista
  3. Huippu lomaisäntä teillä kamut; lomaohjelmaa, lomaruokaa.. - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
  4. Turvallisuuspäällikkö Börje Böön hyväksymä! ♥

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Tai lainata, tai jotain? ;P

      Poista
    2. Kiinnostaa muakin! Sekä vuokrausmahdollisuus, että vuokrasumma :-D

      Poista
    3. Disclaimer:

      Teemu on vain Triolan käytöön nyt ja aina :D

      Poista
  6. Lomalla kotona, onko mikään parempaa! Ei tarvitse stressata, että pakkasiko mukaan tarpeeksi sukkia ja kunnolliset kengät. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just niin! Ja että onko kanahammastahna mukana vai unohtuiko se taas... ;)

      Poista
  7. No kyllä kelpasi lomailla, ihan täyden palvelun hoitaja!

    VastaaPoista
  8. Super-Teemu! Ois kysyntää tuollaisella kissanhoitaja/kodinhoitajalla! Ja sitten vielä egokin romahti :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella oli ja on ! Toisaalta, kyllähän se nuorta aikuistakin hoiti oivasti kun se oli vauva (nuori aikuinen, ei Teemu), että silleen ei tullut yllärinä ;)

      Ps. Vieläkin olen mustasukkainen Teemun suosioista kissojen kanssa. Ei olisi tarvinnut olla niin hyvä. pah.

      Poista
  9. Oi että, hovihoitaja 24/7! Kyllä kelpaa ja ihanaa varmasti itsellekin kun voi hyvillä mielin olla noin pitkään poissa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella rauhallinen olo olla reissussa! Tai no ainahan mulla on ollut, kun yleensä äiti on hoitamassa mutta nythän se oli matkassa mukana.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Se saisi vaan asua lähempänä niin saisi vahtia useamminkin ;)

      Poista
  11. Tuollainen luotettava hoitaja on kyllä todella suuri elämää helpottava asia. Meidänkin pitäs uus löytää, kun vanha ei meidän mukana muuttanut vaan jäi mieluummin sinne Suomeen jonkun muun luottohoitajaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietinkin, että miten teillä jatkossa hoituu hommat kun teidän kaksi parasta hoitajaa on nyt ihan väärässä maassa!

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)