torstai 17. elokuuta 2017

Black cat appreciation day ja pikkumustat

Tänään vietetään black cat appreciation-päivää, osasi fb tälle tädille kertoa. Sattuipa siis sopivasti, että täällä Triolassa asuu yksi sellainen (vaikkei nyt kokomusta olekaan)!

Mun oma black cat kylpee.
Vaan vielä paremmin sattui se, että nuorempi crazy cat lady on taas back to business ja heidän perheen työhuone on avautunut kodittomille. Kisu Ry. oli viime viikon perjantaina loukuttanut mm. 3 pentua Tampereen kupeesta. Jotka matkasivat pääkaupunkiin.


Vannon, eihän mulla mitään taka-ajatuksia ollut ! Ihan vaan täysin pyytteettömästi tarjosin palvelujani autokuskina pennuille, kun apua tarvittiin! Täysin pyytteettömästi, uskokaa pois ! 



Ludvig, Leopold ja Marie ovat noin 3 kk vanhat sisarukset. Syntyneet kodittomina, onneksi joutuivat loukkuun ja Kisun haltuun. Eilen oli sitten rokotuspäivä ja muutto hoitokotiin.


Ja mitä kakaroita ne onkaan ! Tämä täti on täysin myyty ja järjissään pysymiseen tuhraantuu valtava määrä energiaa.  Pikkumustat on söpöjä, luonteikkaita, rohkeita ja täysin kesyjä. Ludvig on vähän raisuli ja murisee syödessään. Nimi tulikin toiselta vähän ahneelta raisulilta: Ranskan aurinkokuninkaalta.

Ludvig, takana Leopold ja takanurkassa Marie. 
Leopold  on arempi pohdiskelija, ja Marie on varsinainen sylikissa. Ette voi uskoa, kuinka teki pahaa pitää tyttöä sylissä ja suukotella sitä ihan kreisinä useita minuutteja. Hyh, kyllä oli kamala kokemus ;)

Pikkumusta Marie
Sitten kun ne oli vielä kuulkaa niin hyviä kyyditettäviä, ei ohjeen ohjetta huudeltu takapenkiltä. Oma jengi auton kyydissä: kaikki  karjuu, yksi kakkaa, toinen oksentaa ja joko kakkaaja tai oksentaja pissaa.
Toinen pojista, se jonka nimi alkaa L:llä...

                        

                            "Jos kaikki kissat steriloidaan niin kohta ei ole maatiaisia olemassa" 


Paskanmarjat sanon minä. Miksi tuota hokevat ihmiset ei ole huolissaan niistä kissoista, jotka kuolevat kodittomina kivuliaasti tauteihin. Nälkään. Kylmään. Joiden elämä on pelkkää taistelua olemassaolosta ?


Toinen pojista, se jonka nimi alkaa L:llä... vol2.
Mutta nämä pikkumustat onneksi saavat mahdollisuuden viettää todellista kissanelämää, turvassa ja rakastettuina. Trio hoidetaan nyt luovutuskuntoon ja sitten ne ilmaantuvat Kisun sivuille etsimään kotejaan.

Tätä tätiä puistattaa sekin, että kolmikkoa on vielä kertaalleen pakko mennä katsomaan. Ihan siis vaan siksi, että saadaan paremmat kuvat niistä. Blogiin.
Tiedättehän, että se on kyllä aikamoinen uhraus ?







16 kommenttia:

  1. Oijoi mitä mustia kissoja. <3 Oli ihan ihmeellinen sattuma, että juuri äsken julkaisin kuvan Mikistä ja tyttärestä instaan ja sitten tämä sun postaus tuli facessa vastaan. Mustat kissat <3 Meillä syödään jo samasta kupista ja on puskettu. :) Mutta vielä ei olla parhaita kamuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustat kissat on ihania <3 Arvaa vaan, alkoiko adoptiohammasta kolottamaan näiden kanssa :D
      Toi samasta kupista syöminen on ihana uutinen, pikku hiljaa ! Ja vaikkei niistä nyt bestiksiä tulisikaan niin pääasia, etteivät tappele ;)

      Poista
  2. IIIIKKKKKK! Mikä postaus! Ensinnäkin, Madame omassa muhkeassa persoonassaan ♥
    Ja sitten nokikolmikko!!! Oi oi oi ♥
    Läpäläpäläpä... sydänvika tässä tulee. Aivan ihanat tyypit! Ihan Musti pienenä. Noi molemmat pojat. Voi että ♥
    Täytyy onnitella Mustusta, kiitos kun kerroit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musti mulla olikin mielessä, kun toi päivä mun tietetoisuuteen tuli ♥

      Noi kakarat on IHANIA ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  3. Voi kamala mitä kakaroita ♥ Niin olisi järki lähtenyt ♥ Olisin ottanut kaikki itelle! ♥ Niin ja siis pakkohan tädin on mennä niitä uudestaan katsomaan, koska lisäsosiaalistaminen ei ole pahasta lapsille, eikö niin? ♥ Kauhea kohtalo tädillä! ♥

    Mutta se vaan, että kyllä moitin, kun sanotaan että "Black cats are not as ‘pretty’ as other cats" ja siksi niitä ei adoptoida. Ja moitin sitäkin, kun väitetään, että kissat loppuu maailmasta. Kyllä ovat nättejä väriin katsomatta ja kyllä ei lopu kissat! Peeveli sentään.

    Mutta takaisin hyviin asioihin, että saa verenpaineen taas kuriin. Nuo pennut ♥ Ne varmaan löytää kotinsa hetikohta ♥ Sielu ruttaantuu ja silmät vetistyy ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sössöttelyä oli ilmassa. Tunnustan. Ihastuin noihin kaikkiin ♥ ♥ ♥ ♥ JA TAHDON ne. Mutta tajuan, että en nyt vaan voi niitä adoptoida. Onneksi ensi viikolle on sovittu kuvaustreffit niiden kanssa :D
      Mustat kissat on herkkuja ja ihania ja rakastettavia. Niin se vaan on. Saisi ihmiset tulla sieltä 1400-luvulta ihan tänne vuoteen 2017!

      Poista
  4. Voi, mitä ihania pikkumustia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liian ihania, oikeasti han liiankin ihania ♥

      Poista
  5. Mustan kissan päivä? TAAS mä myöhästyin. Eläinten päivästä, kissan päivästä, mustan kissan ... Mutta teillä on näköjään vietetty mustan kissan päivää oikein porukalla ja kaksin käsin! Hienoa että kammottavat mustikset saivat hyvän kasvukodin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näytän olevan fb:ssä niin monessa kissatcat-ryhmässä, että törmäilen noihin juttuihin ihan vahingossa ;)
      Kammottaviakakarat noi kyllä on, kehrääkin nykyään niin kovaa ettei omia ajatuksia kuule ♥

      Poista
  6. Ihan siis hirveetä, että oot joutunu kuskaamaan tollasia ällöttäviä pentuja! Ei tollaseen kidutukseen pitäs kenenkään joutua ikipäivänä. No eiku oikeesti, ihania pentusia, ja todella hienoa, että heidät löydettiin ja saatiin turvaan. Kiitos pienten auttamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puistattaa ihan, kuule ;)

      Mulla alkaa kesäloma ensi viikolla ja nyt oon jo ihan down. Saan nimittäin päivittäin raportin edellisestä päivästä kuvien kera ihan työpöydän ääressä :D

      Poista
  7. Voi miten söpöjä pentuja onneksi ne saatiin kiinni ja hoidetaan kuntoon! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää on niin ihania ja hauskoja tyyppejä ♥ ♥ ♥ ♥

      Poista
  8. Ihanaa, että pennut saatiin turvaan ja ovat jo valmiiksi kesyjä! Moisille hurmureille toivottavasti löytyy pian se Oma Koti. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on jotain ihan tosi spessua, mutta mustien kissojen kanssa on aina vähän ongelmia saada ottajia :/

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)