sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Täti-ihminen tutkii: Dyson Cinetic Big Ball Animal Pro

Nyt Triolan täti on saanut kunnialla vietettyä 2017-juhlaviikonsa, joka on sisältänyt omat synttärit, kaverin synttärit, omat nimpparit ja vuoden parhaimman keitto- ja matkakirjan julkkarit: Andalusian auringossa - kulinaristiretkiä Jerezistä Jerusalemiin. (saa ostaa! )

Koko viikon isoin stressin aihe on ollut tosin se, etten ole ehtinyt testaamaan synttärilahjaa: Dysonin uutta imuria ! Jotkut toivovat lahjaksi koruja, matkoja, eikä missään tapauksessa kodinkoneita. Ei meillä. Vuosien haave täyttyi ja sitten piti olla kärsivällinen ennen kuin pääsee sitä käyttämään. Pah.

Sohvan piilossa oleva selkä, viimeisin imurointi pari kk sitten.

Vaan sunnuntaina pärähti imuri päälle. Toki olen kevytharjoitellut isoimmat kissanhiekat lattialta viikolla, mutta kunnon imuroinnin tein siis sunnuntaina. Ihan vaan 2.5 tuntia. Missiona oli putsata karvaa keräävä valkoinen sohva, sisustustyynyt, viltit, matot ja lattiat.

Whaaaaaaat ???? Sama sohva?!?!?!?!?!!!! 
Ihmeitä tekevä suutin !
Suuttimia tulee imurin kanssa jotain toista tuhatta. Tai sitten 6, joista yksi on yhdistelmäsuutin eli total 7. Ja kaikki niistä melkein jotain turboja. Ja niitä ne onkin. Sohva todistaa.

Työnjohtaja Nisulainen. Herra Nisulainen.

Imuteho on uskomaton. Ja niin on kyllä metelikin. Mutta sen kestää, koska eteisen matto on ensimmäistä kertaa sitten kaupasta tuonnin jälkeen täysin puhdas.

Ei yhtäkään murua kissahiekkaa.....ei yhtäkään! 
Ja katsokaa mitä mä sain aikaiseksi!

Nisulainen. Herra Nisulainenkin katsoo.
Ensinnäkin, miten multa on vahingossa jäänyt karkki syömättä? Mutta toi karvan määrä. Se on siis viikossa, 99 % yhdellä siivouskerralla  imuroitu.

Sama ilman kissanpäätä edessä.
Näin yhden urakan jälkeen en voisi tyytyväisempi olla. Täytyy oikeasti toivoa, että mainospuheet pitävät paikkansa ja kone ei menetä imutehoaan. Mutta nyt on sellainen peli alla, että täti aikoo sillä hurautella pari kertaa viikossa, ainakin.

Urakka alussa, ihan ministi vasta karvaa.
Onko muilla minkälainen imuri? Onko jollain Dyson? Mitä mieltä olette siitä?

Loppuun bonuskuvana Nisu ;)




26 kommenttia:

  1. Me ostettiin viime vuonna electroluxin joku animal imuri joka kustansi 300euroa mutta on kyllä ollut wörtti. Kerran viikossa kun imuroi lähtee karvaa ja hiekkaa ja pölyä niiiiiin paljon että pölypusseja pitäisi olla vaihtamassa ihan koko ajan pölyoussillisessa imurissa. Onneks noissa pölypussittomissa on kätevää kun voi tyhjentää imurin heti siivouksen jälkeen. Sit aina kun näkee sen karvanmäärän tuntuu ettei ois siivonnu kuukauteen, kyllä sitä vaan tulee kun on kissoja perheessä :D Dysonilla ja electroluxilla taitaa olla kyllä yhtähyvät imurit! Mullakin oli hirveen vaikee valita että kumman merkin ostan, mutta mielestäni electroluxilla oli kätevämpi tyhjennysominaisuus niin valitsin sitten sen :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun aikaisempi imuri oli pieni electrolux ja mä niin kyllästyin ihan totaalisesti, kun pölypussi täyttyi ihan ölytöntä vauhtia ja imuteho pieneni sitä mukaan. Tavaallaan pusitomuus on vähän yök, mutta ton tyhjennysmekanismi on ihan ok: ei tarvi lääppiä roskia.

      Poista
  2. Meillä on Mielen hyvä imuri, tai no oli sitä aikoinaan, ehkä voisi uusia. Pitkästä aikaa ite imuroin perjantaina ja meidän eteisen villamatto meinasi tappaa mut. Oli sellainen jessekuorrute että huh. Suutinta jouduin patsaan lukemattomia kertoja ja hintaan hulluna varmaan puoli tuntia -sitä yhtä mattoa. Joku elukkamalli vois tosiaan olla hyvä. Tuo sun uusi vekotin vaikuttaa tehokkaalta peliltä. Täytyypä paneutua. Onnea uudelle the Imurille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun entinen imuri oli ihan hyvä, muttei kissakotiin. Jos meillä tulee tollainen määrä kunnon imuiroinnin jälkeen roskaa niin ei ihme ettei se putsannut kunnolla. Ja että pölypussi täytyi muutamasta kerrasta.

      Kallitahan noi kaikkien merkkien "erikoisimurit" taitaa olla, mutta toisaalta niissä on sitten
      teknikkaa ja suutinta joka hommaan.

      Poista
  3. Voi vitsit mikä superimuri! Tuollainen on ostoslistassa sitten, kun nykyisestä aika jättää. Näyttää niin hienolta tuo teidän sohva nyt! :)

    Meillä on siis vain tavallinen halpa perusimuri, saa aika tarkkaan syynätä lattiaa ja mattoja jos toivoo kaiken karvan ja kissanhiekan lähtevän. Mattoja ja joitain kissojen nukkumapaikkoja myös karstataan (samalla karstalla tulee välillä harjailtua Kassista. :D), siihen tarttuu irtokarvat aika hyvin. Kaksi kertaa viikossa imuroidaan ja tuntuu, että tahtia saisi tihentää joka toiseen päivään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan perverssiä olla näin onnellinen kodinkoneesta, mutku pakko olla ;D

      Itseasiassa huomasin nyt viikolla sen, että kun sunnuntaina imuiroin Dysonilla, seuraavan kerran päästelin sillä eilen perjantaina. Välipäiville riitti kiireen takia rikkaimurilla siistiminen. Tosin, parempaa jälkeä olisi tullut Dysonilla ;)

      Eilen taas levähti suupielet korviin, kun otin imurin esiin ja se imuteho taas ylätti. Vanhan imurin kanssa ei enää olisi voinut puhua imuTEHOSTA ;)

      Poista
  4. Kaksi ja puoli tuntia imurointia!! Herraisä! Ja sitten vielä se syömätön karkkikin :o Kyllä on.

    Mutta näyttää tehokkaalta aparaatilta kyllä. Tarvittaisiin meilläkin, meidän nykyinen imuri kiljuu kyllä kuin tehokkaampikin kone, mutta se käyttääkin tehonsa huutamiseen eikä imuun.

    Onnea siis uuden kodinkoneen johdosta :-D kerrothan sitten joskus myöhemmin onko se säilyttynyt tehonsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki kannattaa huomioida tuossa sairaanloisen pitkässä tuntimäärässä se, että imuroin huolella jokaisen sisustustyynyn ja fleecepeiton erikseen. En mä nyt yleensä noin pitkään... ;)

      Mutta kyllä se vaan on niin hurjan tehokas...ei tarvi imuroidessa painaa suutinta hulluna, kunhan vaan vähän heilutelee sitä edes takaisin :D


      Poista
  5. Onnea uudesta imurista! Vaikuttaa erinomaiselta lahjalta! Meillä tehokkain imuroija on robotti-imuri; ainakin tyhjennys määrästä päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elämä kyllä helpottuu kun on kunnon työkalut apuna!

      Ai teillä on robotti-imuri? Minkä merkkinen?
      Mulla oli toiveena myös Nieton robotti-imuri, mutta sen hankinta jää tulevaisuuteen.

      Poista
    2. Tuossa on meidän vanha juttu. Merkki on siis iRobot Roomba. http://tassulinna.blogspot.fi/2014/09/imuri-kaverina.html

      Poista
  6. Onnea tehokkaasta imurista ja tietty synttäristä! Täällä laiskuri harkitsee robottia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos :)

      Robotti on täälläkin vielä hankintalistalla, Neato Botvac D85 kiinnostaa ja sen kyllä vielä ton lisäksi hankin joku päivä. Sen jälkeen kun molemmat aparaatit on käytössä niinmeillä ei ole karvan karvaa maassa, noin puoleen minuuttiin ;)

      Poista
  7. Pätevä vehje! Meillä on ikivanha Philips, johon hommasin juuri uuden yleissuuttimen ja mööpeli toimii taas paremmin kuin uusi. :) Turbosti onnea synttärinä näin jälkikäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turbosti kiitoksia toivotuksista :)

      Eipä kuulosta hullummalta tuokaan, että vanha imuri saa pienillä teoilla tehojaan takaisin !

      Poista
  8. Toi suutin mikä kuvissa on ihan huippu. Mä en anna sitä ikinä pois :)

    VastaaPoista
  9. Vau mikä teho! :) Meillä on ollut uskollisena kaverina jo 6-7 vuoden ajan Electrolux Ultra Silencer, joka on just kovaa meteliä inhoavalle nappi-imuri. Äänenvoimakkuutta/imutehoa pystyy säätämään ja hiljaisimmillaan äänen yli voi jopa kuiskia. Imee sillä teholla karvoja ja hiekkaa hyvin, sohvia en ole koskaan jaksanut imuroida tai muutakaan lattiatasoa korkeampaa keittiön tuoleja lukuunottamatta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljainen imuri olisi kyllä ihana, toi Duson kuulostaa lentokoneelta ;)

      Mä olen vähän neuroottinen noiden karvojen kanssa tyynyissä ja sohvassa, mutten onneksi sentään niin neuroottinen että puuhastelisin niiden kanssa joka kuukausi ;)

      Poista
  10. En ole kuullut yhdenkään eläintalouden moittivan noita spesiaali-imureita... meillä on ihan tavallinen imuri ja imuroida saa kerran-pari viikossa, ettei ihan hukuta noihin kissankarvoihin. Ei olisi haittaa tehokkaamasta imurista. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun entinen oli kyllä sellainen laite, ettei se olisi saanut asia kissaperheessä ollenkaan :D
      Nyt se tosin muuttaa nuoren aikuisen kotiin, sielä saa imuri viettää eläkepäiviään ilman kissankarva- ja kissanhiekkahaasteita ;)

      Poista
  11. Imurinne näyttää tieteiselokuvan lavasteelta, mutta on karvan määrästä päätellen todella tehokas. Meillä on Boschin Ingenius, jota mainostetaan maailman hiljaisimmaksi imuriksi. Ihminen oli tyytyväinen kunnes keksi, että neljä kappaletta pölypusseja maksaa 20 euroa. Imee kyllä hyvin, vaikka ei mikään eläinmalli olekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä näyttääkin ja kuulostaa muuten päällä ollessaan ihan boeing 747:ltä :O

      Pölypussit 4 kpl 20 EUROA ?!?!?? Tzösses!

      Poista
  12. Dysonin ottaisin, mutta en kertakaikkiaan pysty sietämään ajatusta pussittomasta imurista. Kerran pussittoman imurin kanssa eläneenä totesin, että ei ole mun ja mun bakteerikammon kanssa yhteensopiva juttu. Nyt meillä on joku halvin mikä kaupasta irtos, ja hoitaa hommansa kyllä vallan mainiosti, kunhan ei yritä täydellä pussilla imuroida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasia on toimiva imuri, omiin tarpeisiin riittävä :)

      Mun kokemukset pussittomista on 25 vuoden takaa Englannissa ja ne oli kyllä ihan kamalan yök. Tässä on hyvä mekamismi: pohja aukeaa nappia painamalla, eikä tarvi kaveilla tai muuten lääppiä noita roskia sieltä. Kuten silloin aikoinaan..

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)