sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Täti-ihmisen turkista asiaa: Mago-tuuhennus

Nyt tulee kissablogiin tarinaa, jolla ei ole mitään tekemistä kissojen kanssa.
Tai on, otsikon kömpelöllä turkki-hassuttelulla yritin saada yhtymäkohta kissoihin. Kissat, turkki. Täti. Turkki. Hekoheko?
Mutta siis asiaan. Nyt puhutaan hiuksista. Tässä vaiheessa pahoittelen myös tuhannesta selfiestä, jotka somistaa tätä juttua.

Aika tuore kuva. Mä olen toi sinipaitainen.
Täti-ihmisen turkki on aikoinaan ollut ihan normaali. Ei paksu, ei ohut. Lapsena olin jossain vaiheessa jopa ihan kunnolla pitkätukkainen, aikuisiällä sitä oli vielä ihan kivasti päässä, mutta joissain vaiheessa alkoi hiusten oheneminen ja haperoituminen. Lisäksi jos lähden ihmisten ilmoille, se pitää pestä joka aamu. Muuten olen aikamoinen Lyyli Liimapää.

Hiuslaatuni on niin heikko, ettei siihen voinut ajatellakaan lisäkkeitä. Sinetit tai liimaaminen olisi tappanut ne lopullisesti. Ja se päivittäinen pesu. Ei suositella kummankaan metodin kanssa. Niinpä viimeisten monen vuoden ajan täti-ihminen on aamuisin asentanut kaikki tuuhentavat mönjät päähän, tupeeraus, etujeejee otsan päälle ja niskaan finnin kokoinen nykerö.

Täti-ihminen, vessaselfie ja se etujeejee. Finninykeröstä ei löydy kuvia. 2015.

Täti-ihmisen kaveri Ilona on kampaaja. Ilonalla oli Mago-koulutus marraskuun alussa (Mago-pidennyksiä  saa laittaa vain diplomin suorittanut kampaaja, tuotteet on patentoituja ja aitoja saa hankittua vain diplomin suorittaneen kampaajan kautta. Ja ne on aitoa hiusta).
Ilona buukkasi täti-ihmisen jo kesällä tähän tapahtumaan koulutuskappalekseen, koska joku halusi itselleen kunnon  haasteen  ja samalla testata miten lisukkeet vaikuttaa tällaiseen käpytukkaan.

Kuvakaappaus Hiusmestarit fb-sivulta, kuvassa käpytukkanne yrs truly: the one and only täti-ihminen.
Muutos on valtava. Niin ulkonäöllisesti kuin henkisestikin.

Messujen vessaselfie ja pikkuhiljaa laskeutuva etujeejee. 2016. Ponnari on jotain muuta kuin finni !
Mago-lisukkeet kiinnitetään omaan hiukseen puuvillalangalla. Ei kemikaaleja, ei kuumennusta, ei sinettejä sun muita liimoja. Siksi ne toimii täti-ihmisenkin päässä. Hiusta saa pestä mielin määrin, kiinnitys ei vahingoita omaa hiusta ollenkaan. Aikaa menee noin tunti viiva puolitoista. Ne poistetaan 3-4 kk päästä saksilla. Siis solmu leikataan ja lisuke irtoaa.

Tavallaan tuntuu hölmöltä sanoa, että elämänlaatuni on parantunut. Mutta kun se on. Vaikken vielä osaa tehdä yhtään uutta kampausta niin silti se nykerö on nykyään muuttunut ponnariksi. Ja olen opetellut pitämään hiuksia aukikin...

Dösäselfie. 
Yllä olevien kuvien jälkeen olemme värjänneet juuret, leikanneet pituudesta noin 5 cm pois ja kerrostaneet hiusta istumaan paremmin oman hiuksen kanssa. Siitä  kuva tossa alla.

voi kun itsekin saisi noin tasaista jälkeä aikaan... terveisin irtopää.

Ihan halpaa hommaa tämä ei ole.

Hinta riippuu aina kuinka monta punttia hiusta tarvitaan jne. Mun tapauksessa hinta on jatkossa noin 500 €. Siihen sisältyy 3 punttia 30 cm hiusta, työt ja materiaalit sekä hiuksien hoitopaketti.  Hiuksilla on 4 kk takuu, kun ne on hoidettu oikealla aineilla. Itselläni ei ole yhtään lisuketta irronnut, mutta jos niin kävisi niin takuu kattaisi senkin. (Hiukset ovat kertakäyttöiset.)

Istun tässä kirjoittelemassa juttua ja aamuinen hiustenpesu on tekemättä vaikka kohta pitää lähteä kauppaan. Tällä tukalla ei pesua tarvitse edes tehdä, kuivashampoo riittää ja sykerö päälaelle. Ette voi  edes ymmärtää, kuinka mä nautin tästä. Käydä suihkussa normaalin ihmisen tavoin, ilman että sen jälkeen pitää askarrella tukan kanssa 45 minuuttia.

Siksi mulla on nykyään kampaamorahasto. Mä ja mun fleda ollaan erottamattomat tästä eteenpäin. Mä rakastan tätä tukkaa, koko sydämestäni.

Upouudet kikkarat.

Häpeilemättömästi suosittelen tässä Ilonaa, jos kiinnostuit Magoista. Hiusmestarit palvelee Helsingin Pitäjänmäessä. Voi taata, että työnlaatu on priimaa ja seurassakaan ei ole valittamista ;)

Ja saa paksumpitukkaisetkin mennä käsittelyyn !


Disclaimer:
Kaikki kuvat on retusoitu rankalla kädellä. On katsottu ettei kaksoisleuka näy. Ihon virheet ja suurin osa rypyistä silotettu. On terävöitetty ja sitten taas pehmennetty. Hiukset on kaikissa kuvissa eriväriset, koska valoja ei osata käyttää ja joskus osataan liiankin hyvin. 
Punaiset ne kumminkin siis on.













27 kommenttia:

  1. Laitetaanpa muistiin. Tämänkin tädin ennen paksu tukka ohenee vauhdilla:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi noissa tuuhennusjutuissa mennään eteenpäin ja uusia tekniikoita keksitään. Meissä tädeissä on suuri potentiaali niiden käyttäjiksi, ikävä kyllä. Ei taideta olla ainoita, joilta iän myötä tukka harvenee :/

      Poista
  2. Siis ihanat! Minullakin on todella ohut ja heikko hiuslaatu, joten tunnen tuskasi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä olen aivan in lööv näihin !

      Harjasta kun poistelen omaa irronnutta kuivaa ja haperoa omaa hiusta (koska harjaamalla lähtee se oma, irronnut hius, taas yksi plussa) niin hyvyilen kyllä ihan idiotin näköisenä ja hivelen näitä lisukkeita ;)

      Poista
  3. "Etujejee"! :-D Tosi nätin laittoivat. Mulla on ollut aina se etu, että tukalle ei tarvi päivittäin tehdä mitään - edes föönata - mutta uskon voivani samastua helpotukseesi jotain muuta kautta. *) Onnittelut. Tuutko joskus näyttämään Zetorillekin miten huima tätskä on nyt?

    *) hirmu kade ei tartte olla, sytostaatit ohentaa kyllä tukkaa ihan kiitettävästi :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän silleen ajan hermoilla ton etujeejjeen kanssa, meigä heittää nuorenkieltä ;)

      Mun aamut on vielä kyllä tukanlaittoa, kun en mä töihin viitsi lähteä ilman pesua. Mutta vielä jonain päivänä, vielä jotain päivänä.

      Zetorille todellakin tulen näytille, Ilonallekin jos sitä vaan kiinnostaa yhtään ;) Kunhan tästä päästään joulukiireiden toisen puolen ja enää jää vaan duunikiireet niin aikaakin saattaa löytyä!

      Aattele, vaikka nyt noi sytot ohentaa sun tukkaa niin sulla voi niiden jälkeen kasvaa vaikka paksu, tumma tukka ;)

      Poista
  4. Siis vau millaiset punaiset kikkarat! Todella hyvännäköinen lopputulos, näyttävät ehdottomasti hintansa arvoisilta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !
      On kyllä joka sentin arvoiset, niin pituudessa, tuuheudessa kuin rahallisesti ;)

      Vielä kun itse oppisi tekemään noi kikkarat, mutta treeniä, treeniä :)

      Poista
  5. Hienot - ja voin kuvitella helpotuksen ja riemun! :) Tähänkin kuontaloon kelpuuttaisin lisätupon jos toisenkin. Pelkään vain, että kun tottuisi pöyhöturkkiin, niin omat haivenet tuntuisivat sen jälkeen ihan superliruilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !

      Mullehan kävi nyt niin, että lisukkeet menee jatkoon eikä paluuta vanhaan enää ole. Sitten ei tarvi enää seukata sen oman superlirun kanssa ;)

      Poista
  6. Ymmärrän! Voi helkKatti, kun ponnari on just tollanen herneen kokonen ja liru. Kuivashampoo on pelastus. No se ei hiuksia pidennä , mutta muuten tuplaa määrän.
    Jee, hyvät hiukset ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni paksuhiuksinen ei voi edes tajua, kuinka masentava ja ärsyttävä ohut tukka voikaan olla!

      Vinkki: Biozellillä on tosi hyvä tuuhentaja : texturizing spray, joka ei siis ole se niiden suolasuihke. Ihan tolkuttoman loistava tuote - suosittelen ! Sitä laitan edelleen tohon omaan tukkaan ja päänahka katoaa tuuhentuneen hiuksen alle ;)

      Poista
  7. Hienot on uudet hiuksesi ja kovasti yllyttää sua jatkossakin panostamaan, koska niistä niin kovin nautit ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤

      Ei mulla taida olla paluuta entiseen ;)

      Poista
  8. Onpa upeat! Niin ne pienetkin asiat voi vaikuttaa ja ihan mahtavaa, että uusilla hiuksilla on ollut noin suuri vaikutus. Tosi kiva, että tuollainen hiusvaihtoehto on tullut saataville. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piivi :)

      Oikeasti en edes osannut arvata, kuinka paljon nämä mun mielialaan tulee vaikuttamaan! Tuntuu, että mä olen vaan hyvällä tuulella kokoajan ja kikertelen hiusharja kädessä mennen tulleen ;)

      Poista
  9. Tosi ihanat hiukset! Kokeilin joskus vuosia sitten sinettipidennyksiä. Olihan ne jonkin aikaa ihan hienot, mutta meinasi tosiaan tappaa ohuet ja silloin vielä vaalennetutkin hiukset lopullisesti. Tuli niin iso takku, ettei mikään hoitoaine sitä selvittänyt ja piti lopulta ihan kampaajalla asti käydä leikkauttamassa se pois, jotta edes osa hiuksista jäisi jäljelle.

    Kiva kuulla, että tällaisia uusia menetelmiä keksitään ja lopputulos on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oukääk! Justiinsa tollaisia ongelmia olen sineteistä kuullut ja siitä, kuinka ne tappaa jopa parempikuntoisen hiuksen :O

      Nämä magot on kyllä hennolle hiukselle justiinsa parhaat, kun ne on tosi kevyet ja tosissaan sekin, ettei ne vahingoita omaa hiusta. Miten niin mä olen aivan liekeissä näistä ;)

      Ja kiitos !

      Poista
  10. Hiukset ova naisen kruunu! Itseensä voi panostaa tai siis TÄYTYY panostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se niin vaan taitaa olla, vaikka olen sen kieltänyt vuosia ja vuosia.
      Nythän mulla on vielä elämänvaiheessa sellainen tilanne, ettei tarvi elättää kuin itseni ja kissat -> todellakin aika panostaa tähän omaan päähän ;)

      Poista
  11. Täti-ihminen on hyvä vain ja tekee hiuksilleen mitä tahtoo, jos kerran siitä tulee hyvä mieli. Aika vähällä se hyvä mieli kuitenkin sitten tulee, jos hiuksista. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin se kyllä tekeekin, sillä tekee vaan kamalan vaikeata odottaa kaikki 4 kk seuraavaan vaihtoon kun se innostui nyt sitten muutenkin kampaajalla käynneistä vuosien jälkeen :D

      Ja onhan se kyllä aika kivaa vaihteeksi laittaa rahaa itseensäkin, eikä vaan kissojen hampaisiin ;D

      Poista
  12. Vautsi jeejee! Upea juttu. Tukka on aina esillä, tuo on varmaan järkyttävän iso muutos henkisesti. Hianoo! Ja onnittelut! Upea kuontalo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itse osannut edes aavistaa, kuinka suuri vaikutus hiuksilla voi olla! Elämänlaatu on parantunut ja henkinen hyväolo vaivaa kokoajan ;)

      Kiitän kovasti kehuista :)

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)