maanantai 4. huhtikuuta 2016

Pelastus!

Triolan kissakansalaisten ruokien tilanne on huolettanut blogistaniaa. Tai siis se mikään tilanne ole ollut , ruokalaatikothan on ammottanut täysin tyhjinä. Daa.

Vaan sopivasti maailman kodittomien eläinten päivänä alkoi vihdoinkin näyttää siltä, että tilanne tulee muuttumaan.  Posti lähestyi täti-ihmistä tekstiviestillä, joka herätti toivon. Jos sittenkin. 



                                                                     KYLLÄ! 



Ei täällä mitään nälkäkurkidiettiä pidetä kissoille vaan tällä on odotettu tilattujen ruokien saapumista !

Ja niitä ruokia oli niin paljon, että laatikko piti purkaa jo kaupassa erinäisiin kasseihin, kun muuten ei vaan tota lootaa ei olisi jaksanut kantaa kotiin asti.


Nyt on kissoilla taas kystä kyllä vähäksi aikaa. Netpetstoressa oli nimittäin ale viime viikolla yhden päivän ajan ja kerrankin tämä täti oli valppaana.


Ja vaikka se tilanne kovin pahalta näyttikin, niin ei se nyt niin paha ollut. Vauhti-Raksu piipahti viikonloppuna tuomassa piffejä ja heeeeeei: onhan meillä vielä se yksi kori täynnä kissojen ruokia !


Tähän loppuun meidän 3 + 1 toivottaa kaikille maailman eläimille rakkautta ja omia koteja.  Meidän kolmen entisen kodittoman oli helppo vähän hassutella näiden ruokajuttujen kanssa, kun kaikkihan sen tietää ettei niiltä ruoka lopu, oikeasti. Kodittomilla ei ole asiat niin hyvin.

Auttakaa immeiset siis eläisuojeluyhdistyksiä itsellenne sopivimmalla  tavalla !

20 kommenttia:

  1. No huh, kyllä pääsi syvä huokaus kun nähtiin tämä!
    -Pena ja Punkku

    Koteja kaikille maailman kodittomille toivotaan mekin ja autetaan minkä pystytään tukemalla erinäisiä eläinsuojelullisia organisaatioita.
    -ihminen ja poitsut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vähän arvattiin, että kissakansalaiset osaa arvostaa tätä postausta ;)

      Kiva kun tekin autatte <3

      Poista
  2. *Petnetstore! ;D
    Mut hei jes, noin paljon ruokaa, ja viel noin hyvää! Naaaam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän meni nimi siihen suuntaan vaan, Storenetpet, petstorenet ;D

      Ruoka on hyvää, sitä on toistaiseksi riittävästi ja kohta on taas paniikki, että joko ne on syöty ;)

      Poista
  3. Jes! Mahtavaa että tilanne on nyt ratkennut parhain päin. Onneksi _kaikki_ tietysti tiesi, että teillä ei ruoka kissoilta lopu. Mut oli se huolestuttava tilanne silti! Aina on, jos ruoka alkaa huveta!

    Ps. Mitä pitää tehdä, jos pitäisi lähteä töihin, mutta syliin tuli just kaksi kissaa?? -Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja koskaan ei oikeasti voi olla liian varma, että ruokaa tulee lisää. Mitäs jos keski-ikäinen täti onkin saanut jonkun 5kympin esihumpan ja unohtaa kissat tyystin? !

      Sun ongelmaan on vain yksi ratkaisu: viesti töihin, että tulet myöhässä. Kuinka myöhässä, vain aika sen näyttää ;D

      Poista
  4. Nyt näyttää hyvältä! Varmasti on kissojen kehräyskonserttia täti-ihmisen kuultavissa nyt runsaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunsin itseni äärettömän suosituksi ton ruokamääärän lähistöllä, kissakansalaisten ympäröimänä :D

      Poista
  5. Huh helpotusta! Onneksi ei nelikon tarvinnut ruveta valloittamaan ihmisväen ruokakaappia.

    VastaaPoista
  6. Asioilla on tapana järjestyä! ♥ Toivottavasti niin käy myös mahdollisimman monen kodittoman kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos ei posti tuo niin kyllä sitä kaupasta alkaa pikku hiljaa kotiinkin asti tulemaan :)

      Monelle kodittomalle oma koti, se olisi ihaninta ikinä ♥

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Nyt ei ole huolta huomisesta, vähään aikaan ;)

      Poista
  8. Naminami nami nami nami! Nyt teil on hyvä koti taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä aina miinuksilla vähän aikaa, mutta onneksi laarit on taas täynnä !

      Poista
  9. Jee ihanaa saitte lisää herkku raksuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on onnellisia poikia raksuttelemassa aamuin, illoin :)

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)