tiistai 26. huhtikuuta 2016

Oho!

Kävipä tässä viime viikolla niin, että täti-ihminen sai Täplätyttöjen Annilta etusetelin Rajalan digikouluun: kaksi tuntia perehtymistä kameran funktioihin. Digikamera on ollut meille vuosia, mutta  koskaan siihen ei olla perehdytty. BINGO!

Sattuipa sitten vielä niin sopivasti, että viime perjantain kurssilla oli yksi paikka vielä vapaana.


Sopivaa oli, että kurssilla opin uutta. Yksi mysteerinamiskakin selvisi ja opetus oli kivan hauskaa ja kepeää.

Mikä sitten ei  ollut ihan niin sopivaa oli se, että kurssi oli uusien kameroiden omistajille. Järkkäreiden kehitys on mennyt muutamassa vuodessa niin pitkälle että jonkun kamera on ihan antiikkinen jo vaikka ihan hyvä onkin. Sairastuin päähänpinttymään.


Niinhän siinä sitten kävi, että tämän jutun kuvat on napattu uudella kameralla. Eilen.

Nikon D5200 on nyt saanut uuden kodin.

* EIKUN D5300 ! - sen verran ammattitaitoinen, että ei osaa edes manuaalin etusivua lukea missä kameran malli kirjoitettu isolla :D *

21 kommenttia:

  1. Oi kauniit ja komeat Triolan kissakansalaiset, taidatte tulla kalliiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eivät edes osaa sitä arvostaa, tätäkin kameraa yritetään vältellä samalla pieteetillä kuin vanhaakin ;)

      Poista
  2. Varmasti hyvä hankinta, nyt sitte vaan nappuloita opiskelemaan.
    Mä oon päättäny, että seuraavan kameran hommaaminen on ajankohtaista sitte, kun nykyisestä lakkaa suljin toimimasta. Siihen on vielä ainakin satatuhatta kuvaa matkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään piti olla opiskelupäivä, mutta sitten nokoset voitti oppimisen ;)

      Mun tekosyy ostamiselle oli se, että annan ton vanhan nuorelle aikuiselle sinne uuteen kotiin. Nyt taitaa seuraavan kameran kanssa olla syyt sitten vähissä ;D

      Poista
  3. Olipas kallis "ilmainen" kurssi ;) Mutta kyllä triolan jengi ansaitsee kunnon kuvausvälineet, ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä osannut tollaista hintalappua sille odottaa, mutta oikeassa olet: triolan jengi tarvitsee ehdottomasti hyvät kuvausvälineet ;)

      Poista
  4. Se kurssi tuli kalliiksi! Mutta ei se mitään, nyt kelpaa kuvata. Mallihan onkin mitä kuvauksellisimpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintususti joo, mutta sentään tajusin jarrutella niiden tonnin maksavien kameroiden kanssa ;) Ja tää oli sentään alessa.

      Poista
  5. Mutta eihän triolan porukoista saa kuin hyviä kuvia, ovat sen verran kuvauksellisia ja selvästi oppineet vuosien varrella poseeraamaan :)
    Kuten näissäkin kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallit parasta laauta, kuvaaja automaattiasetusammattilainen ;)

      Poista
  6. Huh, vaarallisia sivuvaikutuksia kurssilla! :) Mutta siitä huolimatta tuli koulutusta janoava olo. Miten ois jokin mysteerinamiskapostaus? :) Hieno kuva tuli heti ja lisänäytteitä odotan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten kun mulla on heikko impulssien hallintakin vielä !
      Siitä muuten voisikin tulla huvittava ja erittäin hauska postaus, kun mä esittelisin kameraa - pitää ihan panna harkintaan :D
      Lisää oppia pitää kyllä oikeasti alkaa hankkimaan, hukkaanhan kamera menee kun automaattiohjelmia käyttää, koska muuta ei osaa! Jos osaisi manua käyttää edes jotenkin niin sitten saisi käyttää sitä autoa siksi, kun valitsee sen omasta tahdosta !

      Poista
  7. Nikon on kyllä loistava valinta :) Itse mietin pari vuotta sitten tuota 5200D:tä, mutta päädyin huomattavasti edullisempaan, mutta melkein yhtä hyvään 3200D:hen. Pitäisi ehkä kaivaa se tuolta kaapista, viime kuukausina on tullut nolostuttavan paljon kuvattua kännykällä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öh, justiinsa huomasin että mun malli onkin D5300 ! Satanen mallin numerossa sinne tai tänne ;D
      Mun vanha oli D3100, joten kun toi uuden kameran runko oli ihan kivassa tarjouksessa niin pläjäytin kerralla vähän sarjaa modernimpaan. Sitten kun oppisi sen kanssa kuvaamaan, silleen oikein ;)

      Poista
  8. Haha, kurssit on just tuollaisia, ilmaiset ja maksulliset. Aina ne tulee enemmän tai vähemmän kalliiksi kun alkaa kaikki hankinnat himottamaan. Mutta harrastus se on kissakuvaaminenkin ja harrastukset aina maksaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en usko että pystyn yhtäkään kurssia käymään ilman, että hankin ainakin jotain "tosi tärkeätä" ; ) Ja halvemmaksi tämä tuli kuin harrastaa vaikka jääkiekkoa jollain tosi korkealla tasolla, niinkuin ite. Kissakuvaus on huomattavasti halvempi :D

      Poista
  9. Hupsista, tuplavoitto siis! :) Onnea uudesta kamerasta!

    VastaaPoista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)