perjantai 1. tammikuuta 2016

Tammikuun eka 2016

Vähänkö me tahdotaan kiittää kaikkia viime vuodesta ja toivottaa erittäin hyvää, iltavilliä ja loistokasta kissavuotta 2016 !

Instagrammin tykätyimmät 2015. Vuosi näyttää olleen Börjen. Vaikkei se ihme ole, sehän on aina ollut Zoolander. #bestnine

Alkavalle vuodelle toivomme lisää aikaa kotona ja vähemmän kiirettä kodin ulkopuolella. Kissakuvauksia, vähemmän sisustamista mutta sen sijaan paljon muuta matskua.

Tänä vuonna meillä on tiedossa suurista suurin muutos,  kun Nuori Aikuinen muuttaa tässä jossain vaiheessa omilleen ja kissakansalaisten henkilökunta kutistuu yhteen tätiin. Börje-rukka. Ja täti-rukka. Onneksi muutto ei ole maailman ääriin vaan ensiapuhalailu voidaan toteuttaa puolessa tunnissa. Tädinkin, siis.


Muutaman vuoden takaista suurta tunnetta.
Muuten me ei luvata mitään, yritetä kehittyä, kirjoittaa ilman tyhmiä typoja  tai mitään muutakaan sellaista, missä ei ehkä onnistuta. Jatketaan siis samalla mallilla tämäkin vuosi, pääasiassa siis hassutellen kirjoituksesta toiseen.
No, ehkä pari asiajuttua, mutta vaan  jos sellaiseen vahingossa törmätään !


Kiitos ja kiva kun matkaatte meidän mukana täällä Triolassa ! 



34 kommenttia:

  1. Hyvää alkanutta muutosten vuotta! Mukananne on ollut kivaa matkata ja jatkossa olemme varmasti mukana:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun pysytte matkassa mukana :) !

      Poista
  2. Onnea Nuorelle Aikuiselle omaan kotiin sitten kun se aika on! Ja tsemppiä Täti-ihmiselle ja Börjelle :-D Kaikin puolin hyvää alkanutta vuotta koko porukalle! Niin ja sitä vielä, että jos se ei ole rikki, niin ei pitäisi korjata. Eikä teidän blogi ole millään lailla rikki ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä onneksi toinen joutuu asuamaan täällä kissatarhassa, iloitaan Börjen kanssa siit kovasti ;)

      Poista
  3. Joo lisää tätä, kiitos!
    Onnea uudelle vuodelle ♡

    VastaaPoista
  4. Jatkakaa samaan malliin ja tulkaa toimeen uusien asioitten kaa! Kaikkea hyvää :))

    VastaaPoista
  5. Sopivan jännittävää alkanutta vuotta myös teille, olkoon muutosten tuulet suotuisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin toivomme itsekin - kunhan ensin selviämme itse muutosta eka ;)

      Poista
  6. Paljon halailuja teille kaikille ja onnea uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt otan jo kaiken irti viattomista eläimistä ja yhdestä ihmisestä tarraamalla kiinni kokoajan, varoittamatta ;)

      Poista
  7. Teillä aina sattuu ja tapahtuu, tarinoita on ilo lukea!
    Oikein hyvää vuotta 2016 teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos :)

      Teille kanssa tytöt mitä parhainta uutta vuotta !

      Poista
  8. Hyvää uuttaa vuotta teillekin!

    VastaaPoista
  9. Oikeutetusti kuitenkin Madame Mimmi siellä keskimmäisessä kuvassa <3

    VastaaPoista
  10. Hyvää tätä vuotta teille kaikille!

    VastaaPoista
  11. Teillä on siis ainakin yksi suuri muutos tulossa tänä vuonna, toivomme, että tämä menee hyvin ja kaikkea hyvää toivomme koko vuodelle 2016!
    -Pena, Punkku ja ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitios, eiköhän me siitä selvitä kunnialla läpä. Kai ;)

      Poista
  12. Teillä onkin (positiivisen) jännät ajat edessä, kun Nuori Aikuinen muuttaa omilleen. Kaikkea hyvää siihen! Allekirjoittanut on kokenut tuon vain muuttajan näkökulmasta, eikä silloin aikanaan tullut edes mieleen, että se tosiaankin vaikuttaa myös vanhemman elämään, heh.
    Onnea ja iloa vuodelle 2016!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mä olen jo hoitanut ajatuksen tuoman ahdistuksen läpi niin itse muutos (toivottavasti) menee vähemmillä suruilla ;) Mutta se on fakta, että muuttajalla on kyllä miljoona kertaa kivempaa kun sitten sillä kotiväellä :D

      Poista
  13. Toivotamme onnea alkaneelle vuodelle ja paljon hauskoja hassuttelun aiheita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sisällöntuottajat ainakin tekee parhaansa ;)

      Poista
  14. Kiitos kuluneesta vuodesta ja onnea sekä menestystä alkaneelle vuodelle! Börjen onneksi itsenäistyvillä nuorilla aikuisilla nykypäivänä on usein tapana piipahtaa vanhassa kodissa tyhjentämässä jääkaappia ja silleen.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja meillä tulee olemaan jääkaappi täynnä, ihan vaan Börjen ikävää ajatellen ;)

      Kiva kun hengailet meidän seurassa <3

      Poista
  15. Paljon onnea ja hassutteluja alkaneelle vuodelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Kissakansalaiset kyllä on aloittaneet uuden vuoden tuottamalla sisältöä ihan kiitettävästi ;)

      Poista
  16. Ihanaa uutta kissavuotta sinnekkin ♥

    VastaaPoista
  17. Ihanaa ja riehakasta alkanutta vuotta! Teille onkin iso muutos tulossa, jännä ja haikea lukea poismuutosta näin toisesta näkökulmasta. :D Tulevaa pärjäilemistä teille sinne, onneksi välimatka ei tule olemaan ilmeisesti pitkä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Teille kanssa ihan sitä samaa: ihanaa ja riehakasta !

      Välimatka on onneksi lyhyt, mutta kentiess vaan näin äidin mielestä :D

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)