Uupumus

Facebook sivun ja Instagrammin seuraajat onkin jo tietoisia, että Börjen kanssa ollaan taas jouduttu pikana lähtemään lääkärin hoitoon. Nyt myös Nisun kanssa. Käytiin tänään Tammiston Evidensian eläinsairaalassa.

Hammashoidot olivat vajaa kuukausi sitten. 
Terveystarkistus kaikilla pari kuukautta sitten. 

Diskleimeri: Rakastan kissojani yli kaiken ja teen niiden eteen mitä vaan. 
 Kissoja ei siis vahingoiteta kotona ja jätetä hoitamatta, koska kissamamma on vähän uupunut.

Koska sitä mä olen, henkisesti uupunut. 

• Mä olen uupunut siihen, että mun kissat ovat olleet niin laajasti kipeitä ja sairastaneet vaikka mitä.
•  Että tiedän kaikki lääkkeet, mistä lääkäri puhuu ja löytyy jo kissojen lääkekaapista.
• Mä olen uupunut tähän huoleen, joka kalvaa sisuksissa kun näen kissan käytöksessä vähänkin jotain poikkeavaa.
• Mä olen uupunut siihen, että mä kuormitan työyhteisöni näillä eläinlääkärikäynneillä, olemalla poissa miehityksestä. Vaikka muo tsempataan ja tiedän, ettei kukaan niin ajattele, paitsi minä. 
• Mä olen niin uupunut jatkuvaan menetyksen pelkoon, kun joku näistä sairastuu.
• Mä olen niin uupunut tähän jatkuvaan rahanmenoon, kun summat on aina tähtitieteellisiä ja joudun hakemaan lisää velkaa parin vuoden välein kissojen hoitoihin.
• Mä olen uupunut tähän jatkuvaan stressitilaan, joka nousee eksponentiaalisesti kissojen terveydentilan mukaan.
• Mä olen niin uupunut siihen, jos Felinassa ei ole mahdollisuutta ottaa meitä vastaan, joudun menemään muualle ja kertomaan kissan sairasteluhistorian. Lääkkeineen. Enkä pääse kissatohtorille. 
• Mä olen niin uupunut, että viimeiset kaksi vuotta mun elämäni on aikataulutettu kissojen Nilssonin lääkkeiden mukaan eikä sen mukaan mitä tahtoisin tehdä. Olen joutunut jättämään monta kivaa menoa väliin.

Mun kissat on ihania. Mun kissat luottaa muhun ja niitä on helppo tutkia. Mun kissat ei kynsi tai pure, ketään. Ne on täynnä rakkautta, ne on nättejä ja ihania persoonia. Ne rakastaa ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia. 

Mun kissat ansaitsee parasta maailmassa ja siksi mä lopulta jaksan venyä taas vähän lisää.

En velollisuudesta vaan rakkaudesta.  

Vaikka välillä onkin kovin raskasta.