tiistai 2. syyskuuta 2014

Kotikissan kaupunkireissu

Oikeasti, meillä ei ole kuin kotikissoja. kirjaimellisesti. Kuljetuskopat ja kassit kelpaa makoiluun mutta ei niiden todelliseen tarkoitukseen eli  kissan siirtämiseen paikasta aa paikkaan bee. Ne vauhkoontuu ja stressaa.

Aamuinen whatsup-keskustelu nuoren aikuisen kanssa. Me Böön kera bussissa.
Aamuinen matka vei eläinlääkärille, Börjellä oli se hampaan poisto. Aika oli varattuna klo 8.30 ja Börjellä oli tiedossa koko päivä hoitolassa : noukin kaverin kyytiin iltapäivällä töiden jälkeen. Pyysin muuten samalla tehtäväksi mani- ja pedikyyrinkin. Kyllä pojatkin hoidattaa kauneuttaan muualla kuin kotona ;)

Matzo ja punainen nokka

Suusta löytyi sitten röntgenissä täysin syöpyneet juuret, joten leikkausta ei hampaan kanssa tarvittu vaan siihen riitti kruunuamputaatio ja itsesulavalla  langalla tikkaus. Lisäksi kaikki hammaskivet  poistettiin ja leegot kiillotettin. Muut hampaat on terveitä, tällä hetkellä.
Paitsi tollakin puuttuu yksi hammas, joka ei siis ole koskaan ollut vaikka pitäisi.  Meidän pojjaat on kyllä sellaisia harvahampaita :D

Potilaan hammaskartta ja loppulasku
Kuten kuvasta näkyy, vastuullinen kissanpito ei tule halvaksi. Toki tämänkin hoidon olisi saanut ihan varmasti vähän halvemmalla muualta, mutta kun tahdon käyttää omaa luottolääkäriä ja samallahan tuo tutustuu kunnolla noihin meidän katteihin jolloin hoitosuhdekin vaan paranee.

Tämä viesti lääkäriltä ilostutti ja ihastutti työpäivän keskellä !
 Nyt on siis kalusto kondiksessa ja kotona matzoilee opioidipäissään oleva kissa. Joka tällä on sentään sentään suu kiinni. Ruoka on maittanut ja nuoren aikuisen kanssa on pussailtu. Sillä on siis kaikki hyvin.

Uusin ase hammaskiveä vastaan
FORLin etenemiseen  ei juurikaan pysty vaikuttamaan, hampaat vaan syöpyy jos ovat syöpyäkseen. Ainoa keino on yrittää hidastaa sitä ja se vaatii sitä hampaiden harjausta. piste. Niinpä ostin taas kerran ihan uuden mallin, josko me tolla saataisiin jotain aikaiseksi.


Tippatassun esittely

Annetaan ensin suun parantua ja ensi viikonloppuna sitten alkaa uusi aikakausi Börjen suussa!

Ps. Eläinlääkäri oli kovasti jaksanut kehua meidän koko laumaa ja niiden lempeitä luonteita ♥ 


30 kommenttia:

  1. Luottoeläinlääkäri on varmaan hieno juttu! Meillä kun käydään vaihtelevasti kaupungissa (kallista) ja kunnaneläinlääkärillä (edullista), siellä lääkärit hieman vaihtelee, ainakin hoitajina on usein vastavalmistuneita - heistä on kyllä hyviä kokemuksia, haluan tähdentää! Olisi toki vielä kivempi, jos olisi aina sama tuttu lääkäri.
    Börje on kyllä niiiin söpö tassunesittelijä, voi lutunen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin Nilssonin hoidon kanssa oma lääkäri on ihan ehdoton ja nyt kun sitten Börjellä on noita hammasvaivoja niin helppo mennä eläinlääkärille joka jo tietää mitä merkkejä etsiä ja pystyy ne myös hoitamaan kunnolla. Valehtelematta, olisi kyllä niin kiva kun aina ei tarvitsisi maksaa itseään kipeäksi. No, Nilssonin astman kanssa mennään vakuutuksella, mutta hammashommiahan vakuutus ei korvaa...

      Ell asioissahan pääasia on, että oli lääkäri tuttu tai ei niin kunhan hoito on hyvää, se on tärkeintä!

      Börje on kyllä tollaiseksi matzoksi aika söpöliini ;)

      Poista
  2. Hmm... kerro lisää tosta uudesta hammasharjatsydeemistä?

    Voi kun on pieni tassutti ihan pipi kerrassaan kun on ilkeä neula tyrkätty nahkaan! Täti on täällä ihan Bönjis sun puolella! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harja on Virbacin sormiharja, löysin tälläisen linkin:
      http://www.virbacvet.com/products/detail/c.e.t.-fingerbrush-with-toothpaste-packet/dental-health/c.e.t.-pet-toothbrushes

      Ton Matzon tassussa on KAKSI reikää ja vähän on tullut verta karvoihinkin - me ollaan ihan sössönsössön sille kokoajan mutta se vaan sekoilee kamapäissään pitkin kämppää ;)

      Poista
  3. Börjellä (ja henkilökunnalla) on ollut jännä päivä. Toivottavasti hammaspesut auttavat. Siitä tulikin mieleen, että Robertin hampaita ei olla pesty varmaan vuoteen..! Kohta onkin vuosihuollon eli ell:llä käynnin aika ja tulemme sieltä taas posket punaisina nolostuksesta, ugh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nolostuksesta mä taidan tietää aikalailla, kun meillä ei mennyt viime hammashoidosta edes tota vuotta ;)

      Mä pidän peukkuja teille, että siellä Robertin suussa oliskin yllätys joka olisi puhtaat hampaat !

      Poista
  4. Ei ole halpaa lystiä hampaidenhoito. :D Mutta ihan totta, mieluusti sitä käy aina samassa, hyväksi todetussa, paikassa, vaikka hinta mahdollisesti olisikin kalliimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ei, tollakin rahalla saisi äkkilähdön muille maille ;)

      Mä muuten huomioin tossa hinnassa myös sen, että jos jotain menisi pieleen (nukutus kumminkin kysymyksessä) niin kissa on paikassa jossa se tulisi saamaan parasta mahdollista hoitoa laitteiston ja henkilökunnan erikoisosaamisen takia verrattuna johonkin toiseen paikaan.

      Siltikin, toivon ettei munkaan tarvitsisi joka vuosi maksaa siitä samasta hommasta. Kyllä jokunen välivuosi olisi kiva juttu ;D

      Poista
    2. Totta! Toivottavasti hampaidenharjaus auttaa! :) Miulta on tulossa tämän kuun puolella juttua hampaidenharjauksesta, mutta etukäteen sanottuna, että kuten tuossa ylempänäkin oli kokemusta, meilläkin sormiharja oli kömpelö suuhun ja testattiin tasan kerran ennen kuin lensi roskiin. :D Meillä käytetään kissoille tarkoitettuja hammasharjoja, netistä saa paljon halvemmalla kuin ainakaan Mustista ja Mirristä. Netissä ne on 6 kpl pakkauksessa, mutta ainakin meillä joutuu vaihtaan harjan joka kuukausi kun kisut tykkää purra (lähinnä Rakua olen harjannut, mutta ostin nyt harjan muillekin ja Haikun kanssa kerran jo pestiin) ja sehän äkkiä alkaa harottaan ja harjausteho huononee. Ja meillä Petosanin tahna maistuu paaaaljon paremmin kuin Virbacin kalatahna. :) Eli jos potilas ei ole yhteistyöhaluinen, kannattaa kokeilla tahnanvaihtoa.

      Poista
    3. Mä olen muutamaa mallia harjoja noille koittanut, mutta kovin heikoin tuloksin. Katsotaan, kuinka tän kanssa käy.

      Mä jään mielenkiinnolla odottelemaan teidän hammasjuttua, sulla on aina niin hyvät tietopaketit blogissa :)

      Poista
  5. Voi Böö ♥
    Juu täällä kans toivotaan postausta hampaiden hoidosta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piivillä näyttääkin olevan työn alla sellainen juttu jo, mä jään odottelemaan sitä innokkaana :)

      Poista
  6. Kiitos kamut ! Hali toimitetaan perille heti, kun ton opioidikissan saan kiinni ;)

    Kiitti tosta vinkistä, jos tämä meidän uusi sormiharja ei toimi. Mä en myöskään arvosta noita summia mitä menee hammashoitoon, joten täällä todellakin alkaa uusi kuri ja valtava suhina ton potilaan suussa !

    VastaaPoista
  7. Hyvä Börje! Hyvin hoidettu homma.

    VastaaPoista
  8. Voi BÖÖ, silmistä näkee, että pöllyssä ollaan ja tassukin on neulojen jäljiltä suttuinen. :(
    Mutta kivuton hammaskalusto on elämänlaatua parantava asia, joten kannatti investoida!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan toi nyt vähintääkin pakollinen bonus toi kunnon kipulääke, sentään raahataan pitkin kyliä ja mantuja ilman lupaa ;D

      Hyvästä hoidosta maksaa kyllä mielellään ja vaikkei haluaisikaan maksaa niin oma vika, mitäs otin kissoja ;)

      Poista
  9. Aivan ihanaa palvelua teidän eläinlääkäriasemalta. Ja jos homma toimii, niin hinnasta viis! Mitäpä sitä ei kissan puoleasta tekisi/maksaisi. Sillä ovat ne niin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä niin ihastunut Felinaan, Nilssoninkin kanssa silloin aikoinaan ell soitteli ja kyseli kissan kuntoa monta kertaa ♥

      Todellakaan en mene muualle, maksoi mitä maksoi :)

      Poista
  10. Upeaa, oman lemmikin hoitamista ihan viimosen päälle <3 on se muuten tärkeätä että on luottolääkäri, ihan samahan se on ihmisellä, mieluummin käy tutulla hyväksi todetulla lääkärillä. Pikaista toipumista Börjelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liinukka, ei mun kissoilla saa olla rumat hymyt vaan suut on hoidettava sellaisen kondikseen että paparazzitkin ihastuu niiden hammaskalustoon ;)

      Voi kun muuten löytäisikin itselleenkin noin ihanan lääkärin!

      Poista
  11. Mä niin tykkään Felinasta kun kerran sinne uskaltauduin ja tajusin, että sinne vanha maatiainen on yhtä tervetullut kuin hieno rotukissa ja kaikki hoidetaan rakkaudella :) Tämä siis edellisen kissani aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava klinikka, tekevät paljon työtä rescue-kissojenkin hyväksi. Siellä ollaan töissä rakkaudesta kissoihin, merkistä ja vuosikerrasta riippumatta! Meidänkin eläinlääkäri pussailee noita meidän sankareita vuorotellen ja rapsuttelee samalla oikein antaumuksella :)

      Poista
  12. Täytyy ryhdistäytyä hammashoidon kanssa - olen uskonut muotoiltuihin raksuihin ja kielen natustamiseen, mutta sen lisäksi pitäisi kyllä harjaillakin. Olette kyllä ihailtavan esimerkillinen kaarti säännöllisestä hammaslääkäröinnistä! Meilläkin on omaeläinlääkäri, pienen paikkakunnan etuja :-). On kiva, että sama lääkäri pystyy seuraamaan kissojen kehitystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa se kissojen hammashoito yhtä helppoa kuin oma, ainakin noin harjaamisen suhteen ;)

      Maistuuko teillä kanankaulat? Nehän olisi kanssa hammashoidossa oiva apu, kielen lisäksi. Meillä on sitä viikottain tarjolla,mutta kovin innokkaita syöjiä ei täältä sille kyllä löydy...

      OMa ell on parasta maailmassa !

      Poista
    2. Juu, unohdinkin sen kirjoittaa, että kanankauloja syövät lähes päivittäin ja ne on kyllä hyvä juttu, kumpikin tykkää syödä. Pipsu on monessa asiassa lunkimpi kuin Miiru, mutta tässä hampaiden putsauksessa...ounou, neidin päähän ei kosketa, jos hän saapi itse päättää :-D.

      Poista
  13. Kiitos tästä! Kertoiko tohtori, voiko noita syöpymiä mitenkään itse bongata vai vaatiiko röntgenin tms.? Tosi hienoa, että teillä on noin kissarakas eläinlääkäri. Mielelläänhän siitä maksaa, kun tietää, että kaverit on hyvissä käsissä :)

    Toivotan puhtia kotiharjauksessa ryhdistymiseen. Itsellä on auttanut, kun koettaa pitää harjauksen mahdollisimman säännöllisenä toimenpiteenä eli esim. ekana aamupalan jälkeen, kun törmään kissaan, nappaan kainaloon ja harjaan hampaat. Meillä on myös tuollainen sormiharja ja se olisi varmaan oikein näppärä peli, jos mahtuisi kunnolla suuhun. Harjan nystyset tuntuvat ideaalisilta pesuhommaan, mutta kapistus on auttamatta liian kömpelö ulottumaan takimmaisiin poskihampaisiin (= Unnan pahin ongelma-alue). Pitäisi ehkä kehitellä joku oma versio, jossa yhdistyisivät varrellisuus ja nystyset. Ärsyttää, kun omassakin halpishammasharjassa on paremmat harjakset kuin kissan harjassa :/

    Böö on niin ylisöpö laukkumatkustaja <3 Paranemisia matzon suukkosuulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan suuta kannataa tosissaan seurailla aktiivisesti ja huomioida kaikki mahdolliset muutokset ikenen kanssa siinä missä hampaankin. Rehellisesti sanottuna mulla ei taida taito riittää spottaamaan niitä ongelmahampaita, koska mun silmään toi kipeä hammaskin näytti suht'koht normaalilta eli siinä oli tosi vähän hammaskiveä juuressa, mutta ien punersi.
      Mutta yritetään, ehkäpä tässä ehtii vielä oppia kun noita hampaita toisen kidassa vielä on jokunen.

      Kiitti vinkistä, niitä todellakin tarvitaan.Mä en aamuisin ehdi tekemään mitään muuta kun saamaan itseni ajoissa (enkä siinäkään aina onnistu) töihin, mutta me aloitetaan iltaisin toi harjailu.

      Cat Lady on muuten harjaillut omien kattien kitoja ihan sormikkaalla, mahtuisi ainakin sormi suuhun ja kyllähän villasta/tekokuidustakin saisi jonkun verran kitkaa siihen mekaaniseen liikkeeseen?

      Suukkosuu on parantunut ja sitä on kovastikin hellitty ja lellitty. Paitsi ruualla, kun se dietti....

      Poista
  14. Olen lähes epätoivoinen Muksun hampaiden kanssa. Olivat jo pienenä huonot. Tuttu ja hyvä lääkäri on turvallinen valinta. Raksut piti lopettaa kokonaan, vaikka kisu niistä tykkäisikin.
    Tuollaista hammaskarttaa en ole koskaan nähnyt. On hauskan näköinen ja kuvaava.
    Börjelle paljon silityksiä. Kyllä oli reipas ja kyllä se tippatassu siitä paranee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen olettanut, että meillä eihän meidän kissoilla nyt hammasongelmia ole, kun raakaa liaahkin syötän mutta niin vaan on ja jokaisella. Paitsi Nilssonin ongelma sentään liittyy niiden puuttumiseen ;)

      Multa pääsi aikanoinen hörötys ton hammaskartan nähdessäni, mutta kyllä se fiksu on tollaisella FORL-potilalla. Pysyy kaikki hammas)kartalla mitä toisen suussa on puuhasteltu .

      Potilas voi hyvin ja on kovasti vain hellyydenkipeä <3

      Poista

Sana on vapaa, kiitämme kommentista :)